Että voi kokea iloa, on joskus koettava myös surua. Tää tapahtuma tapahtui elokuun 14.päivä vuonna 2010. Mie olin nuorten leirillä ohjaajana, kun äitini soitti. Hän kertoi, että aamulla oli ollut kolari, jossa molemmat veljeni olivat menehtyneet. Siihen päättyi mun leiri. Sumussa kuljin varmasti seuraavat päivät. Seuraavana päivänä kävin tunnistamassa veljeni tajutakseni, että niin todella oli tapahtunut. Itkin, koska meistä neljästä oli jäljellä enää kaksi. Kävimme molempien veljieni työpaikoilla, tyhjensimme toisen asunnon, ilmoitimme kuolemasta facebookiin (molempien sivuille tuli teksti In memoriam). Hautajaiset pidettiin. Paikalla oli paljon poikien ystäviä. Eniten apua on ollut mm. ajatuksesta, että jokaisen meidän elämä on suunniteltu just sen mittaiseksi ku se on. Eli Jumala tietää koska lähdemme täältä.
Kommentit
Lähetä kommentti